Finland
This is where I intend to collect articles about the country I am currently located in. / Tähän pyrin keräämään Suomea koskevia artikkeleita.
created 05/12/2010 - 11:11 by cybe
Ulkopoliittiset lähtökohdat:
- USA:n liittovaltion tulot kattavat vain velan korot ja sos.terv. menot 2020 mennessä.
- Euroopan valtiot velka- ja syöksykierteessä.
- IEA ilmoittanut, että 2006 eteenpäin öljyn päivätuotanto laskee lopullisesti ja kiihtyvästi.
- Kansallisvaltioiden tuhoutuminen ja kansainvälisen mafian ja fasismin vallankaappaus.
- Vuonna 2030 nykyinen kulutuksen kasvun jatkuminen edellyttäisi kahta maapalloa.
- Naapurissa mafiavaltio, jolla 1000 vuoden perinteet Suomen pieksemisestä.
Sisäpoliittiset lähtökohdat:
created 21/12/2008 - 21:26, updated 21/12/2008 - 21:36
Matrix-elokuvassa Morpheus kysyy Neolta, haluaako hän nähdä kuinka syvälle jäniksenkolo vie. Tuo on varsin osuva viittaus totuuteen siitä, minkälaiset henkilöt vetelevät naruja maailmalla.
Suurin ihmetys ja epäusko, jonka olen havainnut keskustellessani ihmisten kanssa jo vuosien ajan, näyttäisi liittyvän siihen että he eivät ajattele kenenkään olevan niin "paha" ajaakseen mittavaa salaliittoa, terrori-iskuja, sotia ja väestön vähentämistä. Yleensä kysytään motiiveja ja sitä, mitä tekijät siitä hyötyisivät?
Kuitenkin miltei samaan hengenvetoon uskotaan se, että on olemassa mystiset mittasuhteet saanut Al-Qaeda -verkosto, jonka tavoite on maidemme tuhoaminen tai muuttaminen muslimimaiksi, ja joka on siis mittava salaliitto, järjestäen terrori-iskuja ja sotia.
Jack Nicholson kysyy ja toteaa leffassa "A Few Good Men":- "You want to know the truth? You can't handle the truth!"
created 07/09/2008 - 00:03, updated 11/09/2008 - 12:51 by cybe
Kellään, joka seuraa aikaansa, ei pitäisi olla vaikeuksia nähdä, että länsimaiden tulevaisuudennäkymät eivät ole kovin ruusuiset.
Kaikilla tasoilla; henkilökohtaisissa moraaleissa ja tavoissa, käyttäytymisessä, yhteiskunnallisella tasolla; suunta on alaspäin.
Näistä asioista lienee yhtä monta mielipidettä kuin on henkilöitä, joten kirjoitankin siinä toivossa, että tavoitan niitä jotka näkevät edes jonkin verran realiteetteja edessämme.
Monet etsivät ratkaisuja, mutta on vaikea iskeä pintaa syvemmälle.
Poliitikot pitäisi olla jo nähty ammattivalehtelijoiksi joita he ovat.
Rahantekijät keskittyvät omaan napaansa, vaikka voivat ehkä pettää itseäänkin erilaisilla selityksillä miten se hyödyttää kaikkia.
Kirkot ja järjestäytyneet uskonnolliset liikkeet ovat päivänselvästi enemmän tai vähemmän hakoteillä.
"Taloutemme" on luotu keskuspankkien tyhjästä luodun velkarahan päälle, ja tuotteet kiskotaan muualla maailmassa tyrannian alla elävien orjien selkänahasta.
Voisi sanoa, että Suomessakin lähes kaikki ovat käytännössä orjia, ja kehdosta lähtien meidät koulutetaan valtion ja pankkien/omistajien/päättäjien harmaiksi työmyyriksi.
Tuntuu siltä, että nykyaikana ihmiselle on vaikeaa edes nähdä, millaista olisi elää vapaana, omalla maalla ja omavaraisesti?
Eikö kenellekään tunnu oudolta, että pitää työskennellä usein vuosikymmeniä saadakseen ostettua asunnon, jota ei edes oikeasti omista (omaisuus- kiinteistö- ym. verot), kun omin käsin omalla maalla voi todistettavasti rakentaa hyvän talon vuodessa tai kahdessa?
"Tämä on vapaasti suomennettu versio usein päivitetystä artikkelista verkko-osoitteessa http://www.lifeaftertheoilcrash.net/.
Inspiraatio kääntämiseen on huoli siitä, että ihmiset eivät ole tietoisia pian käsillä olevasta kriisistä, ja siitä miten paljon julkisuudessa on väärää tietoa, ylioptimistisia veikkauksia ja jatkuvia lausuntoja siitä, miten asiat ovat hyvin ja että mitään vakavaa kriisiä ei ole edessä.
Koska en ole nähnyt tätä asiaa käsiteltävän merkittävästi Suomessa, ja tietäen että Suomessa on paljon ihmisiä jotka eivät joko ymmärrrä englantia tai kokevat sen lukemisen vaikeaksi, toivon että tämä auttaa saamaan asiasta paremman käsityksen.
Samoin mediassa ajetaan vahvasti väitteitä, että hinnannousu perustuu spekulaatioon, mikä ei tilastojen valossa pidä paikkaansa.
Maailman öljyntuotanto on polkenut paikallaan n. viimeiset 2-3 vuotta, mikä viittaa siihen että huippu on saavutettu, kuten monet asiaa tutkivat organisaatiot ovat esittäneet.
Olen oman rajoitetun ajan ja energian puitteissa valikoinut kääntämäni kappaleet. En ole kielenkääntäjä, ja ajan säästämisen takia olen joissakin kohdin ollut pakotettu valitsemaan mahdollisesti sanoja, jotka eivät ole välttämättä suoranaisia käännöksiä, ja olen pyrkinyt esittämään sanoman ja idean sellaisena kuin olen sen ymmärtänyt.
Olen itse tutkinut ja tutustunut aiheeseen jo vuosia sitten, ja tämä artikkeli niputtaa mielestäni yhteen tärkeimpiä seikkoja, joiden avulla uskon ihmisten saavan asioista paremman kuvan."
created 02/08/2008 - 19:04 by cybe
The following is a free translation into Finnish of http://onlinejournal.com/artman/publish/article_3351.shtml
Tämä on vapaa käännös yllämainitusta sivustolta.
Alkuperäinen kirjoittaja Jerry Mazza, Online Journal Associate Editor.
Itseään israelilaiseksi kutsuvat terroristijärjestöt Irgun, Stern ja Haganah saivat syntynsä 1930- ja 40-luvuilla. Vuonna 1946, kaksi vuotta ennen Palestiinan jakoa, brutaali terrori-isku King David Hotelissa vavisutti Lähi-Itää. Iskun määräsi Irgunia johtanut Menachim Begin, josta tuli sittemmin itseään Israeliksi kutsuvan valtion pääministeri.
created 15/02/2008 - 13:35, updated 16/02/2008 - 11:39 by cybe
http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2008-02-12-en.html
This is an English translation of the original Finnish press release at
Press release 12 February 2008
Electronic Frontier Finland - Effi ry
Electronic Frontier Finland (Effi) demands the National Bureau of
Investigation (NBI) of Finland to explain why it has censored a net
site that criticises Internet censorship.
NBI maintains a secret blocking list of web sites allegedly containing
child pornography, pursuant to a law passed last year. [Most of the major Finnish
Internet service providers use this list in a DNS based
filtering system under pressure from the government.] The purpose of
the law is to prevent the access to the foreign sites that contain
child pornography.
Now the censorship list has been appended with a site called
lapsiporno.info [translates to childpornography.info] that is
maintained by a Finnish Internet activist Matti Nikki. The site does
not contain child pornography, but articles that criticise censorship
and a list of blocked IP addresses.
Leena Romppainen, a member of the Effi board wonders: "If the site
really had some illegal content, wouldn't the correct solution
be to take the site down and take the site owner to the court? The site is
located on a Finnish server and the name of the site owner appears
visibly on the root page of the site."
created 30/06/2007 - 10:07 by cybe
|
Tämä sivu on kopio sivusta: http://911mysteerit.fi/
Yksikään teräsrakenteinen rakennus ei ole romahtanut tulen seurauksena ennen 11.9.2001. Tuon päivän tapahtumat
voidaan selittää tosiasioilla ja fysiikan lakien mukaisesti.
Näe todistusaineisto. Tee omat päätelmäsi.
Lataa: DVD Torrent
Lataa: Xvid Torrent
Katso: Google video Eri versiot
Loose Change 2nd Edition - Google video
Terrorstorm - Google video
11syyskuu.org · infowars.net
911research.wtc7.net · 911truth.eu
www.wtc-7.blogspot.com · 911inmemoriam.blogspot.com
Syyskuun 11:nnen mysteerien ensimmäinen osa sisältää 90 minuuttia
todistusaineistoa, analyysiä ja silminnäkijöiden todistuksia kolmen
WTC-pilvenpiirtäjän hallitusta purkamisesta.
Virallinen tarina käydään perusteellisesti läpi tieteellisen analyysin
keinoin. Filmin esittämä kuva syyskuun 11:nnen tapahtumista ei ole
poliittinen eikä nationalistinen, vaan puhtaasti tieteellinen. Millä
tavalla 110-kerroksinen teräsrakennus voi tuhoutua 10 sekunnissa?
Syyskuun 11:nnen mysteerit on myös tarina ihmisistä dramaattisten
tapahtumien keskellä. WTC:stä viimeisenä elossa selvinnyt William
Rodriguez kertoo räjähdyksistä WTC:n kellarissa. Scott Forbes
puolestaan kertoo oudoista tapahtumista, jotka alkoivat viikkoja ennen
tornien tuhoa.
Toinen osa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.
|
created 10/05/2007 - 22:49, updated 10/05/2007 - 22:56 by cybe
Just happened to catch this on Finnish TV.
http://www.akillerbargain.com

Pesticides.
Yet cotton only covers 4-6 % of the fields in India, the consumption of pesticides on cotton is more than 50 % of all used pesticides in India.The illiterate farmers are spraying extensively – up to 30 times a year (4-5 times more that recommended) - without any use of protection equipment or safety measures.
Numerous of the pesticides used in India are by far banned in the Western world. Many of the international manufactores of pesticides is aware of the fact, that the Indian market is luctrative, and without the same restrictions as in their homelandsAs one, the Danish multinational pesticide company, Cheminova has their own factory in the town of Panoli in Gujarat.
Out of eleven known product manufactored at the Cheminova plant, seven of them are totally banned or not released in the EU.
Neighbouring villagers complain about what they see as an illegal pollution from Cheminova, and they also claim that their serious rash on their bodies comes
from the gasses released by the many chemical factories in the area.
Cancer.
Many of the poor and illetarate farmers ends their lives at a charity hospital in the town of Bikaner or at special hospices for the poor. Doctors are currently investigating thousands of data from living and dead farmers, trying to establish knowlegde on the possible links between the extensive use of pesticides and the explosion af cancer in the so-called Cotton Belts of Inida.The uncontrolled and eccesive use of pesticides does not only affect the farmers health and safety. Where ever the authorities or ngo´s are testing they´ll find residues of pesticides.
In milk, flour and bottled drinking water, high amounts of pesticides has been found thorughout the country. Even in Coca Cola and Pepsi, the scientist have found residues of some of the most hazardous chemicals.
created 23/11/2006 - 17:53, updated 19/12/2006 - 12:21 by cybe
The following is an article in swedish concerning 9/11 which appeared in the public section of the Finnish newspaper Hufvudstadsbladet.
Nedan en utmärkt insändare ut dagens HBL. Som jag skrev tidigare; vi kommer att inse att pengar inte kan ätas alldeles för sent...
Se även "The Reason Why"
Vad är hållbar utveckling?
[HBL, 3.11 2006, sid 27]
Vi nås av nyheterna om att flygtrafiken mellan Asien och Europa skall tillta. Lågprisflygningarna med 20-40 procent och Finnair tänker skaffa nya flygplan för att hållas med i konkurrensen. Skall detta kallas goda nyheter?
Vi har annars haft uppfattningen att flyga är det sista man skall göra om man vill resa miljövänligt. Och nu skall alltså fler plan upp i luften, sprida sina bullermattor över nya områden, trängas i luftrummet ovanför allt större flygplatser och sprida sina avgasmoln i atmosfären. Flygmotorernas inverkan på miljön har visst undersökts - också av Finnair - men det lär ha varit hemligstämplade undersökningar.
Människans "ekologiska fotavtryck" börjar allt mer likna en stråtrövares stövelavtryck i jakten på vinst och profit, i en värld där det bara gäller att våga ta för sig. BNP-grodorna hoppar ur munnarna på politiker i talarstolarna. Vad som är bra för BNP är bra för "landet". Det är bara det att ständigt mera av allting-politik nu har kommit till vägs ände. Den dag folkmassorna i Kina och Indien höjer sitt materiella välstånd till USA:s nivå finns det inget kvar att "utveckla" mera på denna planet. Det vet alla, också de okunnigaste bland politiker och beslutsfattare.
created 30/07/2006 - 14:07 by cybe
The following is an article in swedish concerning 9/11 which appeared in the public section of the Finnish newspaper Hufvudstadsbladet.
av Mikael Böök
http://blogi.kaapeli.fi/book/49 (samt HBL insändare 30.07.06)
Precisionsbombningen av FN-basen i Khiam var inget "grovt, tragiskt misstag" (Björn Månsson, Hbl 27.7.07). utan en signal från Israels regering att man inte vill se någon ytterligare militär FN-insats i Libanon. I stället önskar Israels regering att NATO-trupper ska installera sig där.
created 16/12/2005 - 22:54, updated 19/12/2005 - 17:39 by cybe
Nyckelord: cashless society, order out of chaos, fabianism, gradualism, psyop (psychological operation)
För mig ser det ut som Sverige skall göras till ett pengalöst samhälle (cashless society). Eftersom Sverige är med i EU men inte valde att övergå till euron så passar landet destu bättre till prov-kanin.Värdetransportråns-kampanjen, (närmare 40 stycken i år) är tydligen till för att graduellt (fabianism) vänja folket vid tanken om att ett pengalöst samhälle är säkrare och bättre.
created 23/11/2005 - 09:54, updated 26/11/2005 - 23:16 by cybe
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/.....
http://www.bbl.fi/asp/mera.asp?ID=1745
Lehti: CIA-kone Helsinki-Vantaalla vuonna 2003
Julkaistu 23.11.05 7:29
Helsinki-Vantaan lentoasemalla kävi toukokuussa 2003 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n lentokone, Borgåbladet-lehti kirjoittaa. Kone saattoi lehden mukaan kuljettaa vankeja.
Saddam Husseinin hallinto Irakissa oli tuolloin hiljattain syrjäytetty.
Lehden mukaan Hercules-kuljetuskone jatkoi matkaansa Tukholmaan, jossa se nähtiin seuraavana päivänä. Lentokoneen kyljessä luki teksti "Prescott".
Amerikkalainen tutkiva journalisti Wayne Madsen väittää, että Prescott Support on yksi niistä yrityksistä, jotka muun muassa kuljettavat vankeja Euroopan kautta, Borgåbladet kertoo.
Madsen kertoo lehden mukaan, että vankeja kuulustellaan ilmassa lakien ja kansainvälisten sopimusten ulottumattomissa.
Madsen on työskennellyt aikaisemmin tiedustelu-upseerina Yhdysvaltain armeijassa ja kansallisessa turvallisuusvirastossa NSA:ssa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joissa hän kritisoi Yhdysvaltain sotatoimia Irakissa.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) sanoi viime viikolla, ettei Suomen viranomaisten tietoon ole tullut CIA-lentoja Suomessa.
created 06/11/2005 - 17:44, updated 06/11/2005 - 17:45 by cybe
Translated from a Finnish article, which in turn has been written off "Dagens Nyheter", a Swedish publication.
Sweden is threatened by acute lack of cash. The Swedish workers' union for transporters stopped all shipments on Thursday because of continued robberies. The union demands police protection for their deliveries.
The banks have requested people to use cards. Also big department stores recommend their customers to pay with cards.
The banks wish to remind that cash withdrawals should be avoided.
"This is not only because of yesterday's robbery. This is a continuous matter of security. If your bank card is stolen, you can always secure your money by shutting down the card. . Stolen cash is gone forever", the deputy PR chief of Handelsbanken, Johan Lagerström, says in Dagens Nyheter magasine.
On Friday noon the banks had not yet seen signs about hoarding cash.. Many banks have however made preparations for the weekend because of the stopped shipments of cash. In addition, bank card requests will be processed faster than usual. "We shall process the requests for cards all weekend. A card requested today will be ready by Monday", promises Lagerström.
Masked robbers blew up a Securitas (company) cash delivery vehicle in Stora Höga on Thursday, north from Göteborg city and fled with an undisclosed amount of cash.
Over 30 cash shipments have been robbed on either roads or from security companies' warehouses in Sweden this year.
<END of magazine article.
http://i.am/jah/plan.htm
keywords: cashless society, control, chip, implant
created 27/07/2005 - 10:00, updated 29/07/2005 - 09:39
Sent: Tuesday, July 26, 2005 11:34 PM
Subject: Sananvapauden rajoittaminen
Hyvä päätoimittaja / vastaanottaja,
Mielestäni sananvapautta on rajoitettu estämällä maksettu ilmoitus.
Imoitus sisälsi verkkosivuston otsikon ja osoitteen.
Ilmoitus oli maksettu ja jätetty julkaistavaksi päivämäärinä 22.06.2005, 29.06.2005, ja 03.07.2005.
Ilmoitus jätettiin 19.6.2005. Ilmoitusnumero: 2137304.
En näe mitään muuta syytä ilmoituksen estämiseksi, kuin että sivuston artikkelit eivät edusta Helsingin Sanomien linjaamia mielipiteitä.
Sain puhelinsoiton Helsingin Sanomista. Soittaja ei kertonut nimeään. Hän kertoi melko sanantarkasti että "ei me julkaista tämmöisiä ilmoituksia." -"Ai mimmoisia?" -"No siellä oli joku tyyppi ja sen juttuja ja sensellaista." Parempaa tai tyydyttävämpää selitystä en saanut.
Sivuston pääteemana on edistää hyviä arvoja, ja oikaista vääriä uskomuksia aiheista. Aihepiiriin kuuluu mm. historiallista tutkimusta, poliittista analyysiä, huolta maailman tilasta, luonnonsuojelua, sekä muita yleishyödyllisiä aiheita.
Pyydän mitä kohteliaimmin selvitystä Helsingin Sanomien oikeudesta rajata ilmoituksia, joiden en näe millään tavoin rikkovan hyviä tapoja, lakia, ja myös mielipidettänne ko. asiasta.
Mielestäni kyseessä on hyvin vakava sananvapauden ja oman äänen kuuluville saamisen estäminen. Helsingin Sanomien / SanomaWSOY:n yritysrykelmä yhdessä Alma Median kanssa hallitsevat lähes kokonaan Suomen lukijakuntaa, ja siten poliittinen ja mielipiteisiin perustuva syrjintä ilmoittelussa on mielestäni täysin kohtuutonta ja röyhkeää, sillä vaihtoehtoiset ilmoituskanavat ovat marginaalisia.
Ystävällisin terveisin,
Kalle Kataja
Korkeavuorenkatu 41a10
00130 Helsinki
044-3366530
|